Kuvalliset elementit

Kullervon kirous -teoksessa havainnollistuu Akseli Gallen-Kallelalle tyypillinen työskentelymetodi, jossa hän yhdisti kalevalaisen mytologian suomalaiseen maisemaan. Teoksessa yhdistyy elementtejä myös muista hänen maalauksistaan. Kullervon kirouksen taustamaisema pohjautuu vuonna 1889 Keuruun Huhkojärvellä eli Jamajärvellä maalattuun Jamajärvi eli Maisema Jamajärveltä -teokseen, jonka toisinto tunnetaan nimellä Erämaajärvi. (Gallen-Kallela-Sirén 2001, 114.) Kullervon kirous -maalauksen horisontista nousevat ukkospilvet palautuvat taiteilijan vuonna 1897 maalaamaan Ukkospilviä taivaanrannalla -teokseen. (Ilvas 2008, 115.)

Kullervon kirous -teoksen aihe perustuu Kalevalan 33. runoon. Paimeneen lähetetty Kullervo leikkaa isältään perimällä puukolla leipää, jonka sisään Ilmarisen ilkeä vaimo on leiponut kiven. Kullervo rikkoo veitsen, ainoan muiston isästään, ja kiroaa Ilmarisen emännän kostoa vannoen. Kullervon mallina toimi Gallénin Ruoveden ateljeekoti-Kalelan naapuritalon (Pöytäniemi) poika. (Okkonen 1961, 456.) Kullervon taustalla laiduntava karja, etualan koira, kivelle levitetty punainen viitta, tuohikontti ja kaatuneen kelon päällä oleva leipä edustavat Kalevalan tarinaan kytkeytyviä kulttuurisia attribuutteja.

Kullervon kirouksen voimakas aihe, muotokieli ja maisema ukkospilvineen ovat johdattaneet luomaan teoksesta erilaisia tulkintoja. Symbolisella tasolla teos on liitetty niin ensimmäisen sortokauden venäläistämistoimien vastalauseeksi, fennomaanien ja svekomaanien välisen kieliriidan kuvaukseksi, taiteilijan henkilökohtaisten tunteiden ilmaukseksi kuin myös taiteilijan muokkaamaksi synteesiksi ristiriitaisuuksien repimästä suomalaisuudesta.(Okkonen 1961, 453-458; Ilvas 2000, 167-169; Gallen-Kallela-Sirén 2001, 265-267.) Luonnon tasolla Sixten Ringbom on tulkinnut laihan Kullervon vertautuvan jämeräksi hongaksi, jolla on aikanaan oleva sama kohtalo kuin teoksen kaatuneilla vanhoilla kelopuilla. (Ringbom 1984, 13.) Yleisemmällä tasolla teoksen puusto voidaan tulkita suomalaisen kulttuurin symboliksi, jossa vanhat kelottuneet rungot kaatuvat ajastaan uusien taimien noustessa niiden juurilta.

1890-luvun puolivälin jälkeisissä Kalevala-aiheisissa teoksissa Gallénin tyyli muuttui aikaisemmasta realistisesta syntetistisemmäksi. Siirtymä näkyy muun muassa Sammon puolustus (1896), Lemminkäisen äiti (1897), Joukahaisen kosto (1897) ja Velisurmaaja (1897) -teoksissa. (Wahlroos 2004, 92-102.) Muutos näkyy myös Kullervon kirouksenvärien käytössä, joskin teos muuten edustaa edellä mainittuja realistisempaa ilmaisua. Gallen-Kallelan sai vaikutteita rappausmaiseen maalipintaan vuoden 1897 Italian matkaltaan, jossa hän tutustui paikalliseen freskotaiteeseen. (Okkonen 1961, 456.) Kullervon kirouksessa toistuu Gallen-Kallelan ns. Kalelan kauden teoksille ominainen värimaailma. Monissa teoksissa toistuu syvä punainen väri, joka Kullervon kirouksessa ilmenee kivelle asetetussa viitassa ja pihlajanmarjoissa. Tyypillistä oli myös voimakasta sininen sävy, joka näkyy Kullervon taustalle sijoitetun järven värityksessä. (Karvonen-Kannas 2004, 88-91.)