Saraakallio I
Saraakallio I:stä hallitsee massiivinen, jylhä kallio, joka toimii selkeänä maamerkkinä vesillä kulkijoille. Näkymä paikan laelta yli Saraaveden on vaikuttava ja kallion laelta katsottaessa saattaa nähdä vastarannan mäen päällä sijaitsevan vuonna 1835 valmistuneen Laukaan kirkon tornin. Näkymä kattaa näin monta eri historian kerrostumaa ja todistaa alueen pitkästä asutus- ja käyttöhistoriasta.
Saraakallion muinaisjäännösalueelle alueeseen kuuluu pieni kahden auton parkkipaikka, jossa on varsin huonokuntoinen opastekyltti. Parkkipaikalta lähtee polku kohti länttä halki hakkuuaukion, jonka takana siintää varsinainen metsäalue, joka ympäröi mantereen puolelta kumpaakin kalliomaalauspaikkaa. Polku on runsaasti käytetty ja vaikka sen yli on paikoittain kaatunut puunrunkoja, se on suhteellisen helppokulkuinen. Polku haarautuu vajaan sadan metrin kulun jälkeen kahtaalle. Eteläinen haara vie Saraakallio II:lle ja pohjoinen Saraakallio I:lle. Matkaa haarautumasta Saraakallio I:lle on vielä runsaat sata metriä.
Saraakallio I:n alue jakautuu erillisiin maalausalueisiin. Pekka Kivikäs on kalliomaalaustutkimuksissaan antanut nimet monille alueista laajan paikan hahmottamisen helpottamiseksi (Kivikäs 2009, piirros Saraakallion seinämästä 118-119). Tässä artikkelissa ei kaikilta puolin noudateta Kivikkään nimistöä, vaan kirjoittaja on omien tutkimustensa ja havaintojensa kautta nimennyt joitain alueita eri tavalla. Keskeiset maalausalueet ovat: Tasanne, Malja, Punainen seinämä sekä Veneseinämä. Malja tarkoittaa myös laajemmin Saraakallion ja järven väliin jäävää metsikköistä aluetta, joka ylhäältä päin katsottaessa muodostaa ikäänkuin maljamaisen laakson kallion kainaloon.
Saraakallio I:n maalauksille pääsee kallion päältä kahta reittiä. Pohjoinen reitti vaatii enemmän kiipeämistä ja ketteryyttä alas kallion suojassa sijaitsevaa pieneen metsikköön eli Maljaan laskeuduttaessa. Eteläinen reitti on helpompikulkuinen, mutta vaatii uskallusta, sillä reitti kulkee välillä hyvin kapeana kallion reunaa pitkin ja alla on varsin suuri pudotus suoraan alas Saraaveteen. Kumpaakin reittiä käytettäessä tulee olla varovainen, sillä varsinkin liukkaalla kelillä kallio on vaarallinen.
Eteläinen reitti vie suoraan Saraakallion Tasanteelle. Tasanteella sijaitsevat paikan tunnetuimmat maalaukset, jotka näkyvät aina säästä ja vuodenajasta riippumatta. Pohjoista reittiä kulkiessa matkaa ensimmäisille hyvin näkyville maalauksille alas laskeutumisen jälkeen on noin 30 metriä. Tällöin kannattaa katsoa korkealle ylös, sillä Maljan alueen näkyvimmät maalaukset sijaitsevat hyvin korkealla kalliossa ja saattavat olla vaikeita havaita, jos ei tiedä niiden tarkkaa sijaintia.
Alueen graniittinen kallio on hyvin särmikästä, mikä on vaikuttanut maalausten jakautumiseen pieniin erillisiin osiin ja vyöhykkeisiin. Suuria osia seinämästä peittävät erilaiset valkeat tai mustanpuhuvat valumat ja kasvustot. Myös itse kallio haittaa kuvien hahmottamista, sillä kiven paikoittain kasvustojen punertama pinta tekee vaikeaksi havaita, mikä punainen väri on luonnon aikaansaannosta ja mikä kalliomaalausten tekijöiden.
Saraakallio I:n kallion keskeinen maalausseinämä on varsin jyrkästi ulospäin kalteva. Tämä kaltevuus on suojannut maalauksia ja edesauttanut niiden säilymistä meidän päiviimme saakka. Maalausseinämän kaltevuus on tyypillistä monille kalliomaalauspaikoille. Kaikkien kohteiden seinämät eivät kuitenkaan ole niin jyrkästi kaltevia kuin Saraakallion Tasanteen seinämä, avan osa maalausseinämistä saattaa olla myös koveria tai lähes pystysuoria. Hyvä esimerkki vahvasti koverasta kalliomaalausseinämästä on Ristiinan Astuvansalmen kalliomaalauspaikassa. (Hyvän kuvan Astuvansalmen kalliomaalausseinämästä saa mm. Ismo Luukkosen Suomen kalliomaalauksia -sivustolta: Astuvansalmi sekä Pekka Kivikkään kirjasta: Suomen kalliomaalausten merkit (2009), s. 174.)
Saraakallion alueelta löytyy ikävä kyllä myös ihmisen aiheuttamaa tuhoa ja sotkua. Kulkijat ovat jättäneet maisemaan ruokapakettejaan, styroksia ym. Parissa paikkaa on pidetty avotulta, vaikka se on alueella ehdottomasti kielletty. Tuli on eräässä kohtaa turmellut kalliomaalausseinämää varsin pahasti ja on mahdotonta enää sanoa, olisiko tällä alueella ollut aiemmin nähtävissä kalliomaalauksia.
Kalliomaalauksia uhkaavat sekä luonnonolot (rapautuminen, kasvusto ym.) että ihmisen toiminta. Kalliomaalauspaikkojen säilymistä usein edesauttaakin niiden suhteellinen tuntemattomuus ja etäisyys ihmisasutuksesta. Valtakunnallisesti tunnettuna kalliomaalauspaikkana Saraakallio I on maapohjaltaan osittain kulunut, varsinkin Tasanteen alueelta sekä kallionlaen näköalapaikalta. Museoviraston asettamissa metallisissa “Muinaisjäännös”-kylteissä näkyy aivan kuin ampumisen jälkiä, mutta muuten alue on saanut olla rauhassa enemmältä vandalismilta, jollaista on esiintynyt muutamissa kalliomaalauskohteissa.
Joskus tuntemattomuus ei suojele kalliomaalauspaikkoja, vaan tapahtuu päinvastaista. Keskisuomalainen kertoi 26.10.2011 Aaaltonen sai luvan louhia Lainekalliota-jutussa, että Jyväskylän Halsvuoren kalliomaalausten lähialueella aiotaan käynnistää kallionlouhinta. Ottamislupa on 10 vuodelle. Museovirasto aikoo seurata koko ajan maalausten tilaa, mutta silti louhinta on riski maalausten säilymiselle. Maalaukset, jotka ovat olleet olemassa jo tuhansia vuosia, ovat vaarassa tuhoutua. (Keskisuomalainen 26.10.2011, sivu 6; Keskisuomalainen 4.11.2011, pääkirjoitussivu.) Tässä tapauksessa maalausten valtakunnallinen tunnettuus olisi voimistanut julkista tahtoa alueen täydelliseen suojeluun. Vaikka maalausalue on pieni, niin se ei vähennä sen kulttuurista merkitystä ja tämä tulee ottaa huomioon kalliomaalauksia arvioitaessa.
Kalliomaalaukset
Saraakallio I:llä on maalauksia hyvin laajalla alueella Maljan pohjoispäästä Tasanteen eteläpäähän. Maalausalueen laajuudesta saa hyvän kuvan Pekka Kivikkään kirjan Suomen kalliomaalausten merkit. Kalliot, kuvakentät ja kuvamerkitykset piirroksen avulla (Kivikäs 2009, 118-119).
Osa Saraakallio I:n maalauksista on tehty paikkoihin, joihin nykyään ei enää pääse kuin kiipeämällä varusteiden avulla. Maalausten sijainnista päätellen ne on tehty aikoinaan veden pinnan ollessa paljon korkeammalla kuin nykyään joko veneestä tai jäältä käsin. Nykyään Saraakallion edustalla on suhteellisen kova virtaus, joten rannan tuntuman jää ei ole turvallinen liikkua (Kivikäs 2009, 116.; Kivikäs 1995, 221). Jotkut maalaukset näkeekin helpoiten ammattilaisten ottamista valokuvista, mm. Ismo Luukkosen Suomen kalliomaalauksia -sivustolta.
Saraakallion alueella on Pekka Kivikkään mukaan yli 200, jopa 220 maalausta (Pekka Kivikäs, suullinen tiedonanto 15.9.2010). Ja on todennäköistä, että kaikkia maalauksia ei ole vielä löydetty. Kuvien haaleuden ja seinämän punavärin osittaisen puuroutumisen sekä peitteisyyden vuoksi osa kuvista on nähtävissä vain tiettynä ajankohtana jos sää on suotuisa. Kivikäs itse on maininnut nähneensä Punaisen seinämän selkeästi vain muutaman kerran kolmenkymmenen vuoden aikana. (Kivikäs 2009, 115; Kivikäs kutsuu kohtaa nimellä Pörröhännän seinämä.)
Punaisen seinämän alueen kuvia on paikoittain erittäin vaikea havaita, sillä seinämä on pahoin erilaisten värjäytymien ja valumien peitossa. Häiritsivämpiä näistä ovat Kivikkään osuvasti piimämäisiksi nimeämät valkoiset valumat, jotka peittävät jo muutenkin vaikeasti havaittavia kuvia. Seinämän kuvat näkeekin parhaiten kostealla ja viileällä kelillä huhti- sekä lokakuussa.
Alueen näkyvimmät maalaukset sijaitsevat Tasanteella, alueen eteläpäässä. Kuvia on kolme: Saraakallion hirvi, Venehirvi sekä geometrisen ja antropomorfisen kuva-aiheen yhdistelmä, jonka tulkinta riippuu katsojasta ja jolle on monta erilaista nimeä. Pekka Kivikäs kutsuu tätä maalausta usein nimellä “Sisilisko ja käärme” (Kivikäs 2009, 135; Kivikäs 1990, 119-122 ). Maalauksen voi nähdä kuitenkin sekä puhtaasti geometrisenä muotona, jonka merkitystä emme pysty avaamaan että kahden vahvasti pelkistetyn ja tyylitellyn sivuttain kuvatun ihmishahmon kuvamuodostelmana.
Geometriset aiheet
Saraakallion Tasanteen Venehirvi. Kuva: Karoliina Järvinen, 2011.
Kaariaiheet ovat geometristen kuva-aiheiden alakategoria. Perinteisesti näitä kuva-aiheita on Suomen ja Pohjoismaiden kalliokuvatutkimuksessa nimetty veneiksi, mutta kuvien luonne on usein niin selvästi merkkimäinen, että on parempi puhua kaariaiheista kuvien muodon perusteella.
Saraakalliolta voi löytää sekä puhtaita kaariaiheita että kaaren ja hirvieläimen yhdistelmiä. Tasanteen Venehirvi muodostuu viisipiikkisestä kaariaiheesta, jolla on hirven pää sekä jalat. Viimeisin olennon takapään piikki on hyvin haalea ja katkonainen, joten äkkiseltään näyttää, että hahmo on nelipiikkinen. Piikit muistuttavat muodoltaan nuolenkärkiä ja ovat kärjestään teräviä. Hyvin samantyyppinen kuva-aihe on Päijät-Hämeen Asikkalan Patalahdessa, joskin tällä kuvalla ei ole jalkoja ja kuva-aihetta kutsutaan yleensä hirviveneeksi. Kuvan piikit ovat kuitenkin niin samanlaiset kuin Saraakallion Venehirvellä, että nämä kuvat edustavat samaa kuvaustyyppiä ja ovat todennäköisestä samalta ajalta. On mahdollista, että yllämainituilla kuvilla on jopa yhteinen tekijä tai tekijät kuuluvat samaan alueelliseen yhteisöön tai ryhmään. Kuvien ajoitus suunnilleen tyypillisen kampakeramiikan aikaan tukee tätä yhteyttä (Kivikäs 2009, 105). Vastaavanlaiset pitkänomaiset kolmiomaiset piikit on myös Ristiinan Astuvansalmen ylhäällä sijaitsevalla suurella kaariaiheella. Astuvansalmen kuvion vatsaosan alla on kaksi viistoa viivaa jotka muistuttavat Saraakallion Venehirven vatsan alle kaartuvia jalkoja. Alaosan viivojen kanssa Astuvansalmen kaariaihe muistuttaa suuresti jalallisia venehirviä, vaikka kuvalla ei olekaan näkyvissä selkeää päätä.
Vastaavantyyppinen hirven ja veneen yhdistelmä on myös Luhangan Avosaaressa. Luhangan kuvan ja Patalahden kuvan yhteys tulee esille varsinkin kuvien kokan hirvenpäiden esitystavasta. Avosaaren kuvalla on kuitenkin vatsan alle taittuva etujalka kuten Saraakallion Venehirvellä, joten hahmo voidaan lukea venehirvien luokkaan. Hyvänä erotuksena hirviveneiden sekä venehirvien välillä on venehirvien selän piikkien suhteellisen pieni lukumäärä eli hahmon selkäosa on varsin lyhyt. Avosaaren venehirvellä ei kuitenkaan ole selkäpiikkejä, vaan sen selän päälle on kuvattu toinen eläinhahmo.
Kaariaiheen sekä hirven piirteiden yhdistelmien on usein tulkittu esittävän veneitä, joilla on hirvenpäänmuotoinen kokkakoriste. Tietyissä tapauksissa -venehirvien kohdalla – kyseeseen ei kuitenkaan tule todellisen veneen kuvaaminen, vaan kuva esittänee myyttistä tai uskomuksellista olentoa. Veneen ja hirven/peuran mieltäminen shamaanin tuonpuoleiseen maailmaan kulkemisen välineeksi on tyypillistä mm. monilla Siperian pohjoisilla kansoilla, joten on mahdollista, että Suomenkin alueen kivikautiset asukkaat ovat käsittäneet veneen ja hirven yhteyden samalla tavoin. Näin ollen venehirvikuvat edustaisivat shamanistisia kulkuvälineitä, joilla matkataan henkien maailmaan. (Lahelma 2005, 3.)
Saraakalliolla on useampia muitakin erikoislaatuisia hirvieläimen ja kaariaiheen yhdistelmiä. Kuvat sijaitsevat Tasanteella, Punaisella seinämällä sekä Maljan keskivaiheen korkealla kohoavassa kalliosärmässä. Maljan kuvassa on kaksipäinen venehirvi, jonka selkää koristaa kolmiomaisten ulokkeiden rivi. Punaisella seinämällä on kaksi hirveä, joiden muodossa on kaari-aiheen vaikutusta. Toisen selkä muodostuu kolmiorivillisestä kaaresta ja toisen selkä on niin kaareva ja pitkä, että voi olettaa että sen lähtökohtana on ollut puhdas kaariaihe. Selän muodossa on yhtäläisyyksiä Avosaaren venehirveen, vaikka Saraakallion hirven selkäosa onkin leveämpi, eikä niin viivamainen kuin Avosaaren hahmolla.
Saraakallio I:lla on runsaasti myös puhtaita kaariaiheita, ns. kampamaisia kaaria. Näitäkin kaaria kutsutaan yleisesti veneiksi tai venemäisiksi muodoiksi. Nämä kaaret ovat antaneet nimen mm. Saraakallion Veneseinämälle, jolla voi nähdä Suomen laajimman venemäisten kaarien ryhmän. Kaaret ovat varsin pitkiä ja kapeapiikkisiä ja tyypiltään selvästi erilaisia kuin Tasanteen eteläpään venehirvi. Osa seinämän kaariaiheista on nähtävissä paljainkin silmin, mutta parhaiten ne saa näkyviin kuvankäsittelyn avulla. Venemäisiä kaaria on vielä mm. Tasanteen keskivaiheen alalaidassa ns. Kalliostanousijat kuvan vasemmalla puolella. Suurin osa Saraakallio I:n venemäisistä kaarista sijaitsee ylimmällä maalausvyöhykkeellä mikä viittaisi siihen, että ne on maalattu maalaustradition alkuvaiheessa, Kivikkään mukaan mahdollisesti jo varhaiskampakeraamisella kaudella.(Kivikäs 2009, 107.)
Geometrisiin aiheisiin kuuluvat myös vinoristit, joita Saraakallio I:lta löytyy useampia. Vinoristejä löytyy ainakin Maljan kielekkeeltä, Punaiselta seinämältä sekä Veneseinämältä. Kivikkään mukaan vinoristit kuuluvat vanhempaan, varhaiskampakeraamiseen maalausvaiheeseen. Saraakallin lisäksi suuria vinoristejä löytyy muualtakin Päijänteen alueelta: mm. Pyhänpää I:llä on myös vinoristi maalauskentän ylimmässä osassa. (Kivikäs 2000, 36.) Vinoristien merkitystä ei tunneta, mutta niiden voi olettaa toimineen jonkinlaisina paikan merkitsemismerkkeinä, joko pyhään liittyvinä tai yhteisölliseen alueen merkitsemiseen liittyvinä merkkeinä.
Antropomorfiset hahmot eli ihmishahmot
Saraakalliolla on suuri määrä erityyppisiä ja kokoisia antropomorfisia hahmoja. Monien näiden hahmojen havaitseminen on kuitenkin vaikeaa seinämän peitteisyyden sekä värin puuroutumisen vuoksi. Suurin osa tähän mennessä löydetyistä ihmishahmoista sijaitsee Tasanteen alueella ja sen reunamilla. Nämä ihmismäiset hahmot ovat hyvin kaavamaisia; niillä ei ole kasvoja ja niiden vartalo ja raajat ovat usein tikkumaiset. Joidenkin hahmojen kohdalla tyylittely on mennyt niin pitkälle, että hahmot voi lukea muotonsa perusteella sekä antropomorfisiin että geometrisiin hahmoihin.
Tasanteen venehirvestä hieman vasempaan on erikoislaatuinen antropomorfiryhmä, ns. Kalliostanousijat. Tässä kuviossa on kolme sivuttain kuvattua ihmismäistä hahmoa, joiden jalat ovat erityisen suuret ja lähes jänismäiset. Ryhmä ikään kuin tanssahtelee tai hyppii alas kuvaryhmän alapuolisen halkeaman reunaa. Hahmoissa yhdistyy niin ihmisen kuin eläimenkin piirteitä ja on mahdollista, että ne esittävätkin myyttisiä henkiolentoja. Vastaavia ihmishahmoja ei muualta Suomesta tunneta (Antti Lahelma, suullinen tiedoanto 20.11.2010). Kuva on selvästi sommiteltu paikkaan ja sen yhteys kallionhalkeamaan on ilmeinen.
Kalliomaalausten tulkinnassa on usein pohdittu kallion ja siihen maalattujen hahmojen yhteyttä toisiinsa. Monissa kuvissa kallion halkeamat halkovat hahmoja tai hahmot on tehty kallion halkeaminen ääreen. Joissain tapauksissa syy on ilmeisesti yksinkertaisesti sopiva maalauspaikka, mutta monissa tämänkaltaisissa tapauksissa kuvat on selvästi tarkoitettu halkeamien yhteyteen, sillä läheltä olisi löytynyt sileämpääkin kallionseinämää maalauksia varten. On mahdollista, että kuvia maalanneet ihmiset ovat uskoneet, että kallion halkeamien kautta kuviin virtaa toispuoleisen maailmaan voimaa ja kuvien punamulta toimii ikäänkuin laukaisijana tässä prosessissa. Kallion merkitystä maailmojen välisenä rajatilana on tutkinut mm. Antti Lahelma.(Lahelma 2008, Paper I, 40-41.)
Vaikka Suomen kalliomaalaukset usein mielletään kuvastoltaan ja tyyliltään staattisiksi, niin Saraakalliolta voi löytää muutamia kuvia sekä kuvaryhmiä, joissa voi havaita viitteitä liikkeeseen ja liikkumiseen. Tasanteen pohjoispäässä Kivikkään nimeämällä Uhripöydällä on joukko sivuttain kuvattuja pitkiä ja nauhamaisia, ihmismäisiä hahmoja. Hahmot on kuvattu tasakorkuiseksi ryhmäksi, joka ikään kuin kulkee matalalla askeleella oikeaan päin. Hahmojen kädet on kuvattu yläviistoon koukkuasentoon. Kuvan hahmojen asennoista tulee mieleen rituaalimeno, jossa joukko ihmisiä kulkee rivissä tai ringissä hitaalla tasaisella askelella. Vastaanlaista rituaalitanssia harjoitetaan vielä nykyään mm. Etelä-Amerikan Amazonin altaan monien intiaaniheimojen parissa.
Toinen liikkumiseen viittaava kuvaryhmä on Punaisella seinämällä sen alaosassa. Kuvaryhmässä on kaksi sivuttain kuvattua ihmishahmoa, joiden jaloissa näyttäisi olevan sukset. Jos jalkojen ulokkeiden tulkinta suksina pitää paikkansa, silloin kuva olisi varhaisin visuaalinen todiste Suomen alueella käytetyistä suksista. Suksilöytöjä on tehty soista, mutta monet niistä ovat kivikautta nuorempia. Kuitenkin ainakin yksi Sallasta löytynyt suksi on ajoitettu kampakeraamiselle kaudelle (Edgren 1984, 55.; Huurre 1983, 222.; Muurimäki 1992, 35-36), joten on todennäköistä että sukset tunnettiin Suomessa kalliomaalausten tekoaikana. Suomen suksilöytöjä paljon vanhemmiksi on ajoitettu Venäjän Vis-joen alueelta löydetyt sukset. Nämä sukset on ajoitetty mesolittiisiksi ajalle noin 6000-7000 eaa. (Suuri joki – Kokemäenalueen esihistoriaa -sivusto: Luistiko suksi kivikaudella), mikä vahvistaa käsitystä että ihmiset tunsivat hiihtämisen jo hyvin varhain kivikaudella. Suomea ympäröivien alueiden kalliopiirroksissa Skandinaviassa ja Itä-Karjalassa sekä laajalla alueella Kiinaan saakka on useita hiihtäjäkuvia, joten ei ole ollenkaan mahdotonta, että kuva-aihetta esiintyisi myös Suomen kalliomaalauksissa.
Yllämainitut liikettä esittävät kuvat ovat profiilikuvia. Saraakalliolla on myös edestäpäin kuvattuja ihmishahmoja esittäviä maalauksia, joissa näkyy viitteitä liikkumiseen. Yksi kuvista on Tasanteella ja se edustaa koukkupolvista hahmotyyppiä. Hahmon kädet ovat ylhäällä ja jalat kuvattu epäsymmetrisesti ikään kuin hahmo hyppisi. Myös pää alaspäin kuvatut hahmot edustavat dynaamisia, liikkuvia hahmoja. Tällainen kuva on Saraakallio I:llä mm. Punaisella seinämällä. Kuvaa on vaikea hahmottaa punamultaverhouksen alta, mutta muokatusta kuvasta sen voi erottaa. Antti Lahelma on tulkinnut nämä pää alaspäin olevat ihmishahmot nykyisten pohjoisten alkuperäiskansojen shamanististen uskomusjärjestelmien mukaisesti aliseen henkien maailmaan siirtyviksi – sukeltaviksi – shamaaneiksi. (Lahelma 2008, Paper I, 41-42.)
Erikoislaatuisiin hahmoihin kuuluu myös Veneseinämän alapuolella olevan paaden sileässä seinämässä oleva hahmo, joka muistuttaa takajaloillaan hyppivää sutta. Hahmo on kuvattu profiilisuunnasta.
Kuvan hahmon vatsan muoto ja pää ovat selvästi eläimen, mutta sen raajoissa on ihmismäisiä piirteitä. Hahmon voikin lukea teriantrooppeihin eli siinä yhdistyy niin eläimen kuin ihmisenkin piirteitä. Hyvin samankaltainen päänmuoto on myös Äänisen alueen Peri 3-niemen kuvaparin taimmaisella hahmolla (Kivikäs 2009, 70). Tässä kuvassa hahmon pää kuitenkin selvästi näyttää ihmisen päältä, jota koristaaa jonkinlainen päähine tai erikoinen hiuslaite. On mahdollista, että Saraakallion maalauksenkin hahmolla on eläimen pää päähine päässään, mutta tätä ei pysty varmuudella todistamaan. Teriantrooppikuvista onkin vaikea sanoa, mitä niillä on todellisuudessa haluttu kuvata: onko kyseessä myyttinen olento, shamaanin muuttuminen hahmosta toiseksi transsimatkallaan vai onko kuvassa olevilla olennoilla päähineet päässä.
Ihmishahmoihin liittyviksi aiheiksi voi lukea myös kämmenkuvat eli punaväriin kastetulla kädellä painetut kuvat. Kämmenkuva on antropomorfisen hahmon attribuutti, kämmenkuvissa hahmon osa edustaa kokonaisuutta. Kämmenkuvien merkitystä on pohdittu laajalti eri puolilla maailmaa ja niiden on tulkittu merkitevän mm. paikan merkitsemistä kuvan kautta. On todennäköistä, että itse kallion koskettaminen on ollut merkityksellistä kämmenkuvia tehdessä. Kämmenkuvia löytyy Saraakalliolta varsinkin Punaiselta seinämältä, jossa niitä on Kivikkään mukaan useampia kappaleita vaakasuorassa rivissä. Kuvista vain muutama näkyy kunnolla. Nämä kuvat löytää Punaisen seinämän oikealta laidalta kaarimaisen hirvikuvan yläpuolelta.
Zoomorfiset hahmot eli eläihahmot
Saraakallio I:n zoomorfiset hahmot koostuvat etupäässä hirvieläimistä. Seinämässä on myös muutamia poikkeavia eläinhahmoja, joiden lajin tunnistus on epävarmaa, ellei mahdotonta.
Tasanteen eteläpään Saraakallion hirvi edustaa Saraakallion vanhempaa maalauskerrostumaa. Kuvan eläin kuuluu ääriviivahirviin ja näiden alatyyppiin, jonka vartalon muoto on laatikkomainen. Eläimen vartaloa halkovat erilaiset himmeät punamultaviivat.
Samaan tyyppiin, jossa eläimen ääriviivalla piirretyn vartalon sisäpuolelle on maalattu vartalo halkovia viivoja tai pisteitä, voidaan lukea myös ns. sydänpisteelliset hirvet, joita on mm. Astuvansalmessa. Saraakallion hirvi muistuttaakin paljon Ristiinan Astuvansalmen suuria ääriviivahirviä. Kuvien jakaminen osiin joko maalatuilla viivoilla tai maalaamalla kuva kallionhalkeaman päälle ei ole täysin poikkeuksellista Suomessa, vaan sitä esiintyy useammissa kalliomaalauspaikoissa.
Saraakallion hirvellä on tappimaiset sarvet. Suomessa esiintyy vain muutamia hirvieläinkuvia, joilla on sarviaiheet ja nämä sarvet ovat aina lyhyen tappimaiset. (Kivikäs 2009, 149, 192-193) Varsinaisia suuria sarvikruunuja Suomen alueen hirvieläimille ei ole maalattu. Pyhänpää I:n suurella hirvikuvalla on tavallaan valtava sarvikruunu päässään, sillä kaariaihe ja hirvi on maalattu niin, että kaaresta voi kuvitella muodostuvan hirven sarvet. Pyhänpään kuva on kuitenkin poikkeuksellinen, eikä vastaavaa kuvayhdistelmää ole löydetty muualta Suomesta.
Saraakallion suurta ääriviivahirveä muistuttavavia hirviä on ollut enemmänkin Saraakalliolla, mutta niistä on säilynyt vain katkelmia Punaisella seinämällä. Tällä alueella on kaksi ääriviivahirveä, joista toisen pää ja toisen vartalo on punaisen puuroutuman ja valkoisten valumien peitossa. Hirvien muoto ja asento kuitenkin viittavat niiden kuuluneen varsin realistiseen kuvatyyppiin. Kivikkään mukaan suuri ääriviivahirvi on myös Veneseinämällä, mutta tämä hirvi on venemäisten kaariaiheiden sekä suuren vinoristin peitossa (Kivikäs 2009, 148, 159).
Tasanteen pohjoisemmassa osassa vahvasti punaiseksi värjäytyneen seinämän yläosassa on kaksi kokonaan maalattua, pyöreämuotoista oikeaan katsovaa ns. täyteishirveä. Hirvet kuuluvat alueen vanhempaan kerrostumaan Maljassa ja Veneseinämässä sijaitsevien venemäisten kaarikuvien kanssa sekä Tasanteen suuren Saarakallion hirven kanssa. Saraakallion hirven sekä näiden suurten täyteishirvien esitystyyli eroaa selvästi toisistaan, vaikka kumpikin edustaa tyylillisesti realistisempaa esittämistapaa. Monet myöhemmät hirvieläihahmot on kuvattu paljon kaavamaisemmin ja pelkistäen muodon lähes tikkumaiseksi.
Alueen poikkeuksellisiin eläinhahmoihin voi lukea jo aikaisemmin antropomorfisten kuvien yhteydessä mainitun teriantrooppisen susihahmon. Tämän hahmon alapuolella on matala, pitkäselkäinen eläin, joka saattaisi esittää jotain näätäeläintä tai mäyrää. Joskus sik sak-kuviot tulkitaan käärmeiksi, mutta aiheen geometrinen muoto ei annan mahdollisuutta yksiselitteiseen tulkintaan, vaan on mahdollista, että samalla kuvatyypillä on esitetty useampiakin asioita tilanteesta ja kuvayhteydestä riippuen. Saraakalliolla kyseisiä sik sak-viivoja on mm. Tasanteen maalausseinämän eteläisemmässä alaosassa.
Uusia löytöjä
Syksyllä 2010 Kivikkäälle tehtiin ilmoitus mahdollisesti uudesta Saraakallio I:ltä löydetystä maalauksesta, joka sijaitsee Maljan alueen pohjoisessa seinämässä (Pekka Kivikäs, suullinen tiedonanto 22.9.2010). Kuvan löytäminen ja näkeminen edellyttää tarkkaa tietämystä kuvan sijainnista sekä kalliomaalausten havainnointikokemusta. Keväällä 2011 Kivikäs löysi Karoliina Järvisen Veneseinämältä ottamasta kuvasta uuden hahmon, jota ei ole aiemmin havaittu. Hahmo sijaitsee korkealla seinämän vasemmassa laidassa. Kuva on niin korkealla ja pahasti kasvuston peittämä, ettei sitä pysty näkemään paljain silmin. Valokuvasta, joka on käsitelty niin, että sen punaväri korostuu, hahmon voi tarkkasilmäinen kuitenkin havaita. Hahmo on suurikokoinen edestäpäin kuvattu ihmishahmo, kooltaan yli puolimetrinen. Hahmo poikkeaa muista Saraakallion ihmismäisistä hahmoista jo kokonsa puolesta sillä muut alueen ihmishahmot ovat varsin pieniä, noin 10 cm-20 cm luokkaa. Hahmon löytyminen muuttaa aikaisempia käsityksiä Saraakallion maalausgalleriasta ja sen kuva-aiheiden tyypeistä. (Pekka Kivikäs, suullinen tiedonanto 8.6.2011 Saraakalliolla käynnillä.)
Saraakallio I:n maalausten ajoituksesta
Kaikesta päätellen alueen kuvat on maalattu pitkällä aikavälillä ja kuvia on joskus myös vahvistettu myöhemmin uudelleen, otettu osaksi myöhempää maalausta tai muutettu kokonaan uudeksi kuvaksi, mikä vaikeuttaa kuvien ajoitusta (Kivikäs 2009, 27). Alueen kalliomaalausvaiheen oletetaan kestäneen varhaiskampakeramiikan ajalta jopa varhaismetallikauden alkuun saakka. Keskeinen maalausvaihe on ajoittunut tyypillisen kampakeramiikan vaiheille noin 3900-3400 eaa. Tarkkoja ajoituksia alueesta ei ole tehty ja osa maalauksista on vaikea ajoittaa, sillä ne on voitu tehdä kallion terassilta käsin, jolloin rannansiirtymäkronologiaa ei voi käyttää hyödyksi. Tällöin on mahdollista vain sanoa, mitä ajankohtaa ennen maalauksia ei ole voinut tehdä – jos alue on ollut vielä veden peitossa, maaalaukset todennäköisesti ovat nuorempia kuin tämä vesistövaihe. Veden laskeminenkaan ei ole yksiselitteinen ajoituskeino, sillä välillä on ollut vaiheita, jolloin vedenpinta on jälleen ollut korkeammalla.
Tekstit: FM Karoliina Järvinen, 2011
Laukaan Saraakallion kalliomaalausalue
Saraakallion lähdekirjallisuus ja muu aineisto
Edgren, Torsten. 1984. Kivikauden yhteisöelämä, s 53-73. Teoksessa: Suomen historia I. Kivikausi, pronssikausi ja rautakauden alku, keski-ja myöhäisrautakausi. Toim: Eero Laaksonen, Erkki Pärssinen, Kari J. Sillanpää. Espoo: Weilin+Göös.
Huurre, Matti. 2004. 9000 vuotta Suomen esihistoriaa.Keuruu: Otava.
Huurre, Matti. 1983. Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin esihistoria. Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin historia I. Kuusamo: Pohjois-Pohjanmaan maakuntaliiton ja Lapin maakuntaliiton yhteinen historiatoimikunta.
Järvinen, Karoliina. 2011. Maalauksia maisemassa: Saraakallion kalliomaalaukset. Osa yhteisartikkelia: Vallius, Antti ja Järvinen, Karoliina. Kaiken kansan maisema. Teoksessa: Tunne maisema. toim. Seija Heinänen, Pauline von Bonsdorff, Virpi Kaukio. Helsinki: Maahenki.
Kivikäs, Pekka. 1990. Saraakallio. Muinaiset kuvat. Jyväskylä: Atena kustannus.
Kivikäs, Pekka. 1995. Kalliomaalaukset – muinainen kuva-arkisto. Jyväskylä: Atena Kustannus Oy.
Kivikäs, Pekka. 2000. Kalliokuvat kertovat. Jyväskylä: Atena Kustannus Oy.
Kivikäs, Pekka. 2005. Kallio, maisema ja kalliomaalaus. Rocks, Landscapes and Rock Paintings. Jyväskylä: Minerva Kustannus Oy.
Kivikäs, Pekka. 2009. Suomen kalliomaalausten merkit. Kalliot, kuvakentät ja kuvamerkitykset. Jyväskylä:Atena.
Lahelma, Antti. 2005. Between the worlds: Rock Art, Landscape and Shamanism in Subneolithic Finland. Paper I in A Touch of Red. Archaeological and Ethnographic Approaches to Interpreting Finnish Rock Paintings. Iskos 15. Helsinki: Suomen muinaismuistoyhdistys ry.
Lahelma, Antti. 2005. The Boat as a Symbol in Finnish Rock Art. In Devlet, E. (ed.) Mir naskalnogo iskusstvo – World of Rock Art. Papers presented at the international conference, 405-409. Moskva, RAN. [PDF] (*NB: not the published layout)
Lahelma, Antti. 2008.Communicating with ”Stone Persons”: Anthropomophism, Saami Religion and Finnish Rock Art. Paper III in A Touch of Red. Archaeological and Ethnographic Approaches to Interpreting Finnish Rock Paintings. Iskos 15. Helsinki: Suomen muinaismuistoyhdistys ry.
Lahelma, Antti. 2010. Hearing and Touching Rock Art: Finnish Rock Paintings and the non-visual. In Goldhahn, Joakim & Fuglestvedt, Ingrid & Jones, Andrew (ed.) Changing Pictures – Rock Art Traditions and Visions in Northern Europe . Oxford / UK: Oxbow Books.
Museoviraston Kulttuuriympäristö-rekisteriportaali: Saraakallio.
Muurimäki, Eero. 1992. Sukupolvien ketju. Sisämaan esihistoriaa. Saarijärven museon julkaisuja 3. Saarijärvi: Saarijärven museo.
Poutiainen Hannu ja Lahelma, Antti. 2004. Uusia maalauksia Päijät-Hämeessä. Teoksessa: Suomen museo 2003. 110.vuosikerta. toim. Tuukka Talvio. Vammala: Suomen Muinaismuistoyhdistys.
Lehdet:
Aaltonen sai luvan louhia Lainekalliota. Keskisuomalainen 26.10.2011, sivu 6.
Lisää maata kirkonkylältä. Keskisuomalainen 27.10.2011, sivu 8.
Kalliot ja muinaismuistot vaarassa. Keskisuomalainen 4.11.2011, pääkirjoitussivu.