Saraakallio, Laukaa

Laukaassa Saraaveden äärellä sijaitseva Saraakallio on maalausten määrän ja monipuolisuuden suhteen Suomen laajin kalliomaalausalue.

Laukaan Saraakallion kalliomaalausalue

Saraakallion kalliomaalausalue sijaitsee Keski-Suomessa Laukaan kunnassa, Saraaveden rannalla vastapäätä Laukaan kirkonkylää. Alueelle pääsee maitse parhaiten Ränssintietä pitkin pohjoisesta Kuusan kylän suunnalta tai etelästä Tarvaalan kylän kautta.

Saraakallion alue jakautuu kahteen erilliseen osaan: päämaalausalue Saraakallio I sekä vaikeammin havaittava maalauspaikka Saraakallio II. Näiden kahden paikan välillä on etäisyyttä noin 250 m. Kumpikin kalliomaalauspaikka sijaitsee saman kalliorintaman alueella. Saraakallio I:n kallioseinämä laskeutuu suurelta osalta matkaa suoraan Saraaveteen, lukuun ottamatta pohjoista osaa ns. Maljaa, jossa kallioseinämän ja järven välillä on pieni metsikkö. Saraakallio II sijaitsee Saraakallio I:stä eteläkaakkoon. Maalauspaikka on metsän kätkössä noin 40 m rantaviivasta sisämaahan päin.

Saraakallion kalliomaalausalue on muinaismuistolain suojaama muinaisjäännösalue. Muinaisjäännösalue lomittuu suurelta osaltaan myös alueelle määritellyn Natura2000-luonnonsuojelualueen kanssa. Kumpikin laki määrittelee sen, kuinka alueella tulee toimia. Kalliomaalauksiin sekä maalausseinämään koskeminen ja kajoaminen sekä tulen teko alueella ovat kiellettyjä.

Suomen sekä koko Fennoskandian mittakaavassa Saraakallio on merkityksellinen paikka. Saraakallio I: kuvakenttä on mahdollisesti Fennoskandian laajin tunnettu kalliomaalaus ja sen kuva-aiheisto poikkeuksellinen runsas ja sisältää omalaatuisia kuvatyyppejä, joita ei ole löydetty muualta Suomesta. (Kivikäs 2009, 115.) Monet Saraakallion maalauskuvista ovat hyvin vaikeasti havaittavia ja parhaiten ne pystyy näkemään syksy-kevätaikaan kun kallioseinämää alas valuva vesi kastelee kallion pinnan, sillä tämä korostaa maalausten väriä.

 

Saraakallio I:n Punaisen seinämän ylempi osassa saattaa nähdä useita hirvieläimiä, ihmishahmoja sekä kämmenkuvia. Pekka Kivikkään nimeämä “Pörröhäntä” eli suuri hirvi on kuvan keskivaiheille maalausalueen oikeassa laidassa. Tämän yläpuolella näkyy toisen suuren ääriviivahirven pää. Sen yläpuolella on kaarimainen täyteishirvi, jonka selän päällä on kaksi kämmenkuvaa.

Kuva: Karoliina Järvinen, 2011.

Maljan seinämässä saattaa nähdä korkealla kalliossa ainakin kolme selvästi erottuvaa kuvaa tai kuvaryhmää kolmessa eri kohdassa. Näkyvimmät kuvat ovat kaariaiheryhmä, jota Pekka Kivikäs kutsuu nimellä Kaksoisveneet, sekä hieman pohjoisemapana, mutta aivan yhtä ylhäällä sijaitsevat kaksipäinen hirvikaari sekä koukkupolvinen hirvi.

Kuva: Karoliina Järvinen, 2011.

Malja on pieni metsikköinen alue Saraakallio I:n kalliomaalauspaikan kallion kainalossa kallion ja Saraaveden välissä. Kuvassa näkyy pieni osa Maljaa ylhäältä päin pohjoisen reitin varrelta kuvattuna.

Kuva: Karoliina Järvinen, 2011.

Venehirven oikealla puolella näkyy Museoviraston asettama “Muinaisjäännös”-kyltti.

Kuva: Karoliina Järvinen, 2011.

Saraakallio I:n maalausalueen kaikkein eteläisimmällä laidalla sijaitsevaa kuvaa on arveltu sekä geometriseksi kuvioksi, tyylitellyiksi eläinhahmoiksi sekä tyylitellyiksi ihmishahmoiksi. Kuvan muoto on sellainen, ettei sen merkitys enää kunnolla avaudu nykykatsojalle.

Kuva: Karoliina Järvinen, 2011.

Saraakallion Tasanteen Venehirvi.

Kuva: Karoliina Järvinen, 2011.

Saraakallio II:n Viivahirvet. Kuvan punaväriä on vahvistettu.

Kuva: Karoliina Järvinen, 2011.

Saraakallion löytyminen ja ajoitus

Saraakallion kalliomaalaukset ovat olleet paikallisten tiedossa jo pitkään jo ennen niiden virallista löytämistä. Niitä on kuitenkin pidetty merkityksettöminä tuhrimisina ja mm. paikallisen 1800-luvun lopulla eläneen Kuuvalon Jussin tekeminä. Jussin tytär on kuitenkin kutsunut Saraakallion ohi soudettaessa maalauksia “Jumalan sormella kirjoitetuiksi kuviksi”. (Kivikäs 2009, 120; Kivikäs 1990, 8.)

Saraakallio I:n löytymisestä ensimmäisen virallisen ilmoituksen teki Heikki Hirvinen 1970-luvulla Keski-Suomen museoon. Tällöin alkuun kuitenkaan kuvia ei pidetty arvokkaina tai edes esihistoriallisina, eikä mihinkään toimenpiteisiin ryhdytty. Vasta vuonna 1975 Museoviraston tutkijat tarkastivat paikan ja totesivat maalaukset esihistoriallisiksi. (Kivikäs 2009, 120.) Pitkän linjan kalliomaalausdokumentoija- ja tutkija Pekka Kivikäs löysi Saraakallio II:n maalaukset vuonna 1989. Tämän löydön ansiosta alueelle määritelty muinaisjäännösalue laajeni nykyiseen mittaansa kattamaan kummankin maalausalueen. (Kivikäs 1990, 125-126; Pekka Kivikäs, suullinen tiedonanto 15.9.2011.)

Saraakallion kalliomaalaukset on ajoitettu neoliittiselle kivikaudelle. Maalauksia on tehty pitkällä aikavälillä ja varhaisimpien maalausten iäksi on arvelu noin 7000 vuotta ja nuorimpien noin 3500 vuotta. Aikaväli kattaa ajan varhaiskampakeramiikasta varhaismetallikauden alkuun. Runsain kalliomaalausvaihe Saraakalliolla on ollut tyypillisen kampakeramiikan aikaan noin 4100-3600 eaa. (Kivikäs 2009, 115; Museovirasto / Muinaisjäännösrekisteri.) Yleisesti Suomen kalliomaalausten iäksi on arveltu noin 5000-1500 eaa., joten Saraakallion ajoitus sisältyy juuri tuon aikajakson raameihin. (Lahelma 2010, 50).

Saraakallion maisema

Saraakallion kalliomaalausalue on osa asutettua maisemaa. Vastarannan Laukaan kirkonkylä on kasvava asutuskeskus ja asutus tulee lähivuosina laajenemaan yhä laajemmalle Saraaveden ranta-alueille. Viime aikoina Saraakallion kalliomaalausalueen suhteen on käyty keskustelua alueen maisemallisen arvon säilyttämisestä, sillä vuoden 1963 muinaismuistolaki ei tunne maisemallisen arvon käsitettä, vaikka todellisuudessa tämä arvo otetaan yleensä mukaan kalliomaalauksien muinaisjäännösalueita luotaessa. Maiseman suojelukysymys tuli esille muinaisjäännösalueen läheisyyteen kaavoitettujen vapaa-ajan tonttien myötä. Tontit sijaitsevat muinaisjäännösalueen eteläpään reunassa ja yksi tonteista sijoittuu osittain myös Natura2000-alueelle. Laukaan kunnalla on tarkoituksena kaavoittaa myös Saraakallion maisemapiirialueeseen liittyvälle vastarannalle Laukaan keskustan pohjoispuolelle uusi asutusalue (Keskisuomalainen 27.10.2011, sivu 8.). Vaikka alue onkin suhteellisen kaukana Saraakallion muinaisjäännösalueelta, se on kuitenkin kalliolta avautuvassa näkymässä suuressa roolissa ja näin ollen alue tulee vaikuttamaan Saraakallion maisemalliseen yhtenäisyyteen ja arvoon.

Kalliomaalauksia ei tule mieltää vain pelkkinä punamullalla tehtyinä kuvamerkkeinä, vaan kalliomaalaukset koostuvat maalausten lisäksi taustana olevasta kalliosta sekä kalliomaalauksia ympäröivästä kalliomaalausalueesta, joka kattaa oleellisen osan maisemaa joka aluetta ympäröi. Kalliomaalaukset ovat maalauksia maisemassa. Jos katsoo monien kalliomaalausten sijaintia suhteessa ympäröivään maisemaan, niin huomaa että jo kalliomaalausten tekijät tekivät maalaukset laajalti nähtäviksi. Maiseman muutoksesta huolimatta maalaukset sijaitsevat yhä paikoissa, joiden ohi vesitse kuljettaessa ne ovat selvästi nähtävissä.

Sitä maisemaa, jonka maalausten muinaiset tekijät näkivät ja kokivat, ei ole enää olemassa. Tämä ei silti tarkoita, etteikö alueen nykymaisemaa tulisi suojella. Suuri osa kalliomaalausten viehätystä on niiden tuottamat elämykset kävijöilleen ja kokijoilleen. Monet kalliomaalaukset on tehty maamerkkienä toimiviin massiivisiin kalliomuodostelmiin tai ne sijaitsevat muuten kauniissa ympäristössä. Merkittävässä roolissa paikoissa kävijöiden elämyksen muodostumista on kalliomaalausten maiseman tuottama vaikuttavuuden, mahtavuuden ja muinaisuuden kosketuksen voimallinen kokemus. Maiseman rikkoutuminen rikkoo myös tämän vahvan kokemuksellisuuden. Tämän vuoksi on tärkeää, että kalliomaalausten suojelussa otetaan huomioon myös niiden maisemallinen arvo. Supistamalla suoja-alue ja kalliomaalauspaikka pelkkiin kuviin tuhotaan suuri osa maalauspaikan merkitystä ja arvoa. Maisema ei koostu vain siitä, mitä me näemme maalauspaikkaa katsoessamme, vaan myös siitä, mitä maalauspaikalta poispäin katsottaessa näkee. Kalliomaalaukset ja niiden maisema ovat kiinteä kokonaisuus, jota ei saa rikkoa. (Järvinen 2011, 112,115.)

Saraakallion irtolöydöt

Saraakallion lähiseudulla on varsin runsaasti kivikaudella ajoittuvia muinaisjäännöksiä, joista ainakin osa on mahdollisesti kalliomaalausten valmistusajanjaksoilta ja mahdollisesti jopa osa tekijöiden yhteisöihin liittyviä jäännöksiä. Itse Saraakalliolta on tehty vain muutama irtolöytö: nuolenkärjen kappale ja pala piitä (Museovirasto / Muinaisjäännösrekisteri: Saraakallio; Lahelma 2008, 133). Viimeisin löytö tehtiin keväällä 2011 paikalla tehdyn arkeologian ekskursion yhteydessä (Keski-Suomen museon arkeologi Miikka Kumpulainen, suullinen tiedonanto Saraakalliolla käynnin yhteydessä 8.6.2011). Nuolenkärjet on ajoitettu varhaismetallikautisiksi, joten ne on tehty vasta kalliomaalausten tekoajan jälkeen. Näin meillä ei ole saatavilla Saraakallion tekoajankohtaan ja paikkaan itseensä liittyviä esineitä, jotka voisivat kertoa meille jotain maalausten tekijöistä, näiden kulttuurista ja maalausten taustalla olevista merkityksistä. Myöhäisemmät esinelöydöt kuitenkin osoittavat jatkuvuutta paikan käytössä, vaikka käyttötarkoitus on voinut ajan kuluessa ja kulttuurin muutosten myötä olla hyvin erilainen kuin kalliomaalausten tekoaikana.

Saraakallio on suoraan järveen rajautuva 10–20 metriä korkea pystyseinämä, jonka tyvellä on kohtalaisen runsaasti kookasta louhikkoa. Massiiviset kallioseinämät ovat rakoilun lohkomat. Kallioperä on Saraakallion korkeimmalla laella granodioriittia, mutta länsijyrkänteillä hienorakeista graniittia.
Saraakallio on biologisesti merkittävä oligo-mesotrofinen kallioalue. Kiinnostavimmat seinämät ovat laen eteläpuolella rinteen yläosassa. Ylikaltevilla ja pystyillä kallioilla kasvaa mesotrofisia sammalia. Jyrkänteeltä löytyi myös kalliokeuhkojäkälä (NT/RT). Kallioilta on aiemmin tavattu myös pahtanurmikkaa (RT). Lounaisseinämän tyveltä alkaa melko luonnontilaiseen rantaan viettävä kuivan lehtomainen ja varteva sekametsä. Rannan massiivisilla pystyseinämillä on laajoja ja edustavia jäkäläkasvustoja.

Lähde: ELY-keskuksen Luonnon ja maisemansuojelun kannalta arvokkaat kallioalueet Keski-Suomessa -sivusto ja alisivusto Laukaa-Luhanka, jossa on tietoja mm. Saraakalliosta ja sen kallioalueesta.

Saraavedestä on nykyään käytössä kaksi eri nimimuotoa. Virallinen mm. maanmittauslaitoksen käyttämä nimimuoto on Saraavesi. Joissain lähteissä paikkaa kutsutaan myös Saravedeksi. Paikalliset käyttävät usein jälkimmäistä nimeä. Saraaveden ja Saraakallion nimen oikeasta muodosta on ollut erimielisyyksiä julkisten tahojen ja paikallisten välillä. Vaihtoehtoisia nimiä ovat myös: Saarivesi, Sarajavesi, Saranavesi.

Sijainti kartalla

 

Saraakallio

Tekstit: FM Karoliina Järvinen, 2011


Laukaan Saraakallion kalliomaalausalue

» Laukaan Saraakallio

» Saraakallio I

» Saraakallio II

» Kalliokuvasanastoa


Saraakallion lähdekirjallisuus ja muu aineisto

Edgren, Torsten. 1984. Kivikauden yhteisöelämä, s 53-73. Teoksessa: Suomen historia I. Kivikausi, pronssikausi ja rautakauden alku, keski-ja myöhäisrautakausi. Toim: Eero Laaksonen, Erkki Pärssinen, Kari J. Sillanpää. Espoo: Weilin+Göös.

Huurre, Matti. 2004. 9000 vuotta Suomen esihistoriaa.Keuruu: Otava.

Huurre, Matti. 1983. Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin esihistoria. Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin historia I. Kuusamo: Pohjois-Pohjanmaan maakuntaliiton ja Lapin maakuntaliiton yhteinen historiatoimikunta.

Järvinen, Karoliina. 2011. Maalauksia maisemassa: Saraakallion kalliomaalaukset. Osa yhteisartikkelia: Vallius, Antti ja Järvinen, Karoliina. Kaiken kansan maisema. Teoksessa: Tunne maisema. toim. Seija Heinänen, Pauline von Bonsdorff, Virpi Kaukio. Helsinki: Maahenki.

Kivikäs, Pekka. 1990. Saraakallio. Muinaiset kuvat. Jyväskylä: Atena kustannus.

Kivikäs, Pekka. 1995. Kalliomaalaukset – muinainen kuva-arkisto. Jyväskylä: Atena Kustannus Oy.

Kivikäs, Pekka. 2000. Kalliokuvat kertovat. Jyväskylä: Atena Kustannus Oy.

Kivikäs, Pekka. 2005. Kallio, maisema ja kalliomaalaus. Rocks, Landscapes and Rock Paintings. Jyväskylä: Minerva Kustannus Oy.

Kivikäs, Pekka. 2009. Suomen kalliomaalausten merkit. Kalliot, kuvakentät ja kuvamerkitykset. Jyväskylä:Atena.

Lahelma, Antti. 2005. Between the worlds: Rock Art, Landscape and Shamanism in Subneolithic Finland. Paper I in A Touch of Red. Archaeological and Ethnographic Approaches to Interpreting Finnish Rock Paintings. Iskos 15. Helsinki: Suomen muinaismuistoyhdistys ry.

Lahelma, Antti. 2005. The Boat as a Symbol in Finnish Rock Art. In Devlet, E. (ed.) Mir naskalnogo iskusstvo – World of Rock Art. Papers presented at the international conference, 405-409. Moskva, RAN. [PDF] (*NB: not the published layout)

Lahelma, Antti. 2008.Communicating with “Stone Persons”: Anthropomophism, Saami Religion and Finnish Rock Art. Paper III in A Touch of Red. Archaeological and Ethnographic Approaches to Interpreting Finnish Rock Paintings. Iskos 15. Helsinki: Suomen muinaismuistoyhdistys ry.

Lahelma, Antti. 2010. Hearing and Touching Rock Art: Finnish Rock Paintings and the non-visual. In Goldhahn, Joakim & Fuglestvedt, Ingrid & Jones, Andrew (ed.) Changing Pictures – Rock Art Traditions and Visions in Northern Europe . Oxford / UK: Oxbow Books.

Museoviraston Kulttuuriympäristö-rekisteriportaali: Saraakallio.

Muurimäki, Eero. 1992. Sukupolvien ketju. Sisämaan esihistoriaa. Saarijärven museon julkaisuja 3. Saarijärvi: Saarijärven museo.
Poutiainen Hannu ja Lahelma, Antti. 2004. Uusia maalauksia Päijät-Hämeessä. Teoksessa: Suomen museo 2003. 110.vuosikerta. toim. Tuukka Talvio. Vammala: Suomen Muinaismuistoyhdistys.

Lehdet:

Aaltonen sai luvan louhia Lainekalliota. Keskisuomalainen 26.10.2011, sivu 6.

Lisää maata kirkonkylältä. Keskisuomalainen 27.10.2011, sivu 8.

Kalliot ja muinaismuistot vaarassa. Keskisuomalainen 4.11.2011, pääkirjoitussivu.

ISSN-L 1799-6929

Maisemapaikka-hanketta ovat tukeneet

Keski-Suomen ely-keskus (ympäristökasvatushanke)

Jyväskylän taidemuseo

Suomen Kulttuurirahaston Keski-Suomen rahasto

© 2012- Jyväskylän taidemuseo/ Tunne maisema -projekti